Roihuvuori-seura ja Roihuvuoren Monen Polven Kasvutila –hanke tarjosivat Roihuvuoren ja lähialueen senioreille apua arjen askareissa kesällä 2015 palkkaamalla neljä peruskoulunsa päättänyttä nuorta kesäapureiksi.
Kesäapurien työnantajana toimi Roihuvuori-seura, ja apurien käytännön koordinoinnista vastasi Roihuvuoren nuorisotalo. Palkkaukseen osallistui Helsingin kaupunki Kesäsetelillä, ja apu oli asiakkaille ilmaista.
Kesäapurien tehtävänä oli avustaa kotona asuvia senioreita erilaisissa jokapäiväisissä tehtävissä, kuten kodin järjestelytöissä, kukkien kastelussa ja kaupassakäynnissä. Tärkeää oli myös seniorin kohtaaminen ihmisenä, eli apurit toimivat myös seurana ja juttukaverina.
Palvelukeskuksissa asuville senioreille oli tarjolla ulkoilu- ja juttuseuraa, minkä lisäksi apurit toimivat avustajina ja saattajina retkillä ja erilaisissa tapahtumissa.
Erityistaitojensa mukaan he myös mm. musisoivat ja leipoivat palvelutaloissa asuvien seniorien iloksi.
Seniorien auttamisen lisäksi apurien työnkuvaan kuuluivat erilaiset Roihuvuori-seuran järjestämät, alueen yleistä viihtyvyyttä parantavat työt, kuten ostoskeskuksen istutusten kastelu ja kitkentä, jättipalsamien poistaminen alueen viheralueilta, kylätalon järjestely sekä Kirsikkapuiston kohennus.
Kesäapurien työskentely sujui mallikkaasti, ja asiakkailta saatiin poikkeuksetta kiitosta toiminnasta. Apurit tekivät työvuoronsa moitteitta, olivat ajoissa paikalla ja toimivat kohteliaasti ja asiallisesti.
Juttu: Niina Saviranta, Roihuvuoren nuorisotalo
Kuva: Ostoskeskuksen istutuksia, ostaria on elävöitetty Roihuvuori seuran vapaaehtoisten ja kesätyölaisten avulla.