Roihuvuori-Seura ry:n jäsenkirje 2/2008

463
Roihuvuori-Seura
Roihuvuori-Seura

sekä kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen 11.12. kello 18.00 

 

Roihuvuori-Seura Ry Jäsenkirje 2 / 2008  

ja kokouskutsu

 

Hei seuran jäsen,

Vuosi 2008 alkaa olla takanapäin ja uusi toimintakausi uusine haasteineen on alkamassa. Kuluneen vuoden aikana saimme seuran kotisivut taas toimimaan ja sivuilla on alkanut olla kirjoituksia. Sivuja kehitetään edelleen Helkan kotikatu-hankkeen myötä. Meillä on ehkä kaupungin vilkkaimmat keskustelusivut, mikä kertoo siitä, että alueen asiat koetaan omaksi, joka puolestaan luo yhteisöllisyyttä sekä parantaa viihtyvyyttä että luo turvallisuuden tunnetta.

Kuluvaa vuotta on hallinnut Roihuvuoreen entisen vanhainkodin tiloihin rakenteilla oleva päihdekuntoutujien tukiasuntola, joka sijoittuessaan päiväkodin kanssa samaan yhteyteen ei ole ollut kaikkien asukkaiden mieleen. Pohjoismetsäselänteeseen kaavaillaan asuntoja, mikä hanke on saanut ihmiset huolestumaan, sillä metsä on toiminut sekä melu- että saastemuurina ja ulkoilualueena. Onneksemme ostoskeskus on muuttamassa ilmettään rakennustöiden myötä ja toivottavasti se osoittautuu viihtyisäksi vetovoimaiseksi keskustaksi kaikille roihuvuorelaisille.

Ensi vuoden toimintasuunnitelmassaan hallitus esittää tavoitteinaan jäsenmäärän lisäämisen, seuran taloudellisen aseman parantamisen, tiedotustoiminnan tehostamisen sekä jäsenten osallistumis-mahdollisuuksien lisäämisen. Yhteistyö muiden kaakkoisten kaupunginosayhdistysten kanssa tulee lisääntymään. Kaupunki on siirtämässä osuutensa Hanamin järjestämisessä Kirsikkapuistoon seuran tehtäväksi. Roihuvuoripäivä pidettäneen silti edelleen, ajankohta saattaa muuttua.

Jäseniä on saatu tänä vuonna lisää kymmenen henkeä, mikä ei ole huono saavutus. Jäsenmaksuja ei ole saatu tilille läheskään kaikilta entisiltä jäseniltä, ja sen vuoksi liitteenä on pankkisiirto sellaiselle henkilölle, jonka nimeä ei ole löytynyt maksaneitten listalta. Seuran taloutta parannetaan paitsi tehostamalla jäsenmaksuperintää myös suunnittelemalla tuottavia toimintoja tapahtumien yhteyteen. Seura pyrkii huomioimaan entistä enemmän alueella toimivia oppilaitoksia, järjestöjä ja henkilöitä myöntämällä stipendejä.

Uutta vuonna 2009:
Jäsentapaamisillat kuukauden ensimmäinen keskiviikko kello 19.00 srk-sali
Uutena toimintamuotona aloitetaan vuoden 2009 alusta jäsentapaamisillat joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Tapaamispaikka on kirkon seurakuntasali kello 19.00. Tilaisuuksiin pyydetään ajankohtainen luennoitsija, virkamies tai esiintyjä tarpeen mukaan. Vaihtoehtoisesti suunnitelmissa on järjestää tutustumiskäyntejä paikallisiin laitoksiin sekä retkiä, toiveita otetaan vastaan. Tilaisuuden esiintyjästä tiedotetaan kotisivuilla www.roihuvuori.com sekä kirkon Tulisuontientien puoleisella ilmoitustaululla.

Kokouskutsu:
Sääntömääräinen vuosikokous torstaina 11. joulukuuta kirkon kerhosiipi, Tulisuontie 2 kello 18.00

Kokouksessa valitaan ensi vuoden toimijat sekä käsitellään tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Seura nostaa lipun salkoon itsenäisyyspäivänä kello 9.30 kirkon pihalla. Lipunnoston jälkeen messu kello 10.00, johon osallistuvat sotiemme veteraanit.

Tervetuloa!

Roihuvuori-Seura ry
Pia Pilhjerta, pj