Johtokunta vieraili Tallinnan Uus Maailm -kaupunginosassa
Roihuvuori-seuran johtokunta seilasi lauantaina 20.11.2010 M/S Nordlandialla Tallinnaan tutustumaan naapurikaupungin järjestötoimintaan. Tallinnan vanhan kaupungin kupeessa sijaitseva Uus Maailm valikoitui kohteeksi, sillä kaupunginosassa on innostunutta asukastoimintaa, jota meille esitteli asukastalo Seltsimajassa ystävällinen kolmikko.
Uus maailm on noin 6 000 asukkaan viihtyisä, pääosin 1920- ja 1930-luvuilla rakentunut kaupunginosa. Pääkatu Koidua kävellessä tulee hieman mieleen puu-Käpylä: 2-3 kerroksisia puutaloja ja komeita pihoja vieri vieressä. Asukasyhteisö on järjestänyt viimeisinä vuosina katufestivaalia syyskuun ensimmäisen viikon aikana. Alueen kaduille levittäytyvä tapahtuma on varsin suosittu, esimerkiksi kotipihakahvittelu kuulostaa kerrassaan upealta: alueen asukkaat tarjoilevat lämmintä ja makeaa kodeissaan ja omilla pihoillaan, joille kuka tahansa on tervetullut.
Seltsimaja on asuinyhteisön kokoontumispaikka. Puutalosta löytyy kahvila, yhteinen olohuone, lastenhuone, yöpymistilat matkailijoille sekä polkupyöräpaja. Lisäksi Uus Maailmassa järjestetään joka viikko katumarkkinat, josta voi ostaa lähialueiden maanviljelijöiden tuotteita. Kaiken tämän lisäksi oli mukava kuulla, että Tallinnan muut kaupunginosat ovat intoutuneet Uus Maailman esimerkistä ja uusia kaupunginosayhdistyksiä perustetaan juuri nyt kiihtyvällä tahdilla.
Tapaamisen aikana siis ilmeni, että Roihuvuorella ja Uus Maailmalla on paljon yhteistä. Johtokunta kertoi myös Roihuvuoren kokemuksia, virittelimme alustavaa yhteistyötä kyläjuhlia ajatellen ja kutsuimme tallinnalaiset aktiivit vastavierailulle.
Uus Maailm -kaupunginosan kotisivut:
http://www.uusmaailm.ee/