Sarjakuvakursseja Roihuvuoressa keväällä 2015

369

Sarjakuvakeskus järjestää sarjakuvakursseja Roihuvuoren sarjakuvapisteessä (Roihuvuoren palvelukeskus, Punahilkantie 16). Ilmoittautuminen suoraan opettajalle: hannele.richert@sarjakuvakeskus.fi, 044 551 0811

Lasten ja seniorien yhteinen sarjakuvakerho

Tutustutaan sarjakuvan tekniikoihin (mm. piirustus, maalaus, kollaasi), tehdään paljon yhteistyötä mutta myös omia töitä. Mukaan voi tulla tutun lapsen/seniorin kanssa yhdessä tai ihan itsekseen. Kerhoon voi osallistua joka kerta tai silloin tällöin omien aikataulujen mukaan. Ilmoittautuminen ohjaajalle.

Torstaisin 22.1-23.4.2015 klo 15:15–16.45 (yhteensä 12 opetuskertaa)

Ikäryhmä: 6–99 -vuotiaat

Hinta: maksuton

Vastaava opettaja: Hannele Richert

Paikka: Roihuvuoren sarjakuvapiste, Roihuvuoren palvelukeskus, Punahilkantie 16

Seniorien sarjakuvakurssi

Tutustutaan sarjakuvaan ilmaisuvälineenä ja taiteillaan myös vapaamuotoisesti. Merkitään muistoja ja tarinoita ylös, työstetään niistä sarjakuvia yhteistyössä ohjaajan kanssa. Osa tarinoista toimii käsikirjoituksina torstaisin toimivassa koululaisryhmässä, jolloin lapset piirtävät niistä sarjakuvia. Ilmoittautuminen opettajalle.

Perjantaisin 23.1.–24.4.2015 klo 13–14 (yhteensä 12 opetuskertaa)

Ikäryhmä: seniorit

Hinta: maksuton

Vastaava opettaja: Hannele Richert

Paikka: Roihuvuoren sarjakuvapiste, Roihuvuoren palvelukeskus, Punahilkantie 16

Koululaisten työpajat

Koulaisryhmät voivat osallistua maksuttomiin sarjakuvapajoihin Roihuvuoren palvelukeskuksella. Pajoissa tutustutaan sarjakuvan perusteisiin: hahmon luomiseen, ruudun sommitteluun ja kuvan ja tekstin yhteispeliin. Oppilaat saavat kokeilla sarjakuvan piirtämistä palvelukeskuksen asukkaiden ja kävijöiden kertomusten pohjalta. Kertomukset on kerätty etukäteen. Pajat varataan ohjaajalta sähköpostitse.

Torstaisin 29.1.–23.4.2015 klo 13:30–15.00

Ikäryhmä: 7–13 -vuotiaat

Hinta: maksuton

Vastaava opettaja: Hannele Richert

Paikka: Roihuvuoren sarjakuvapiste, Roihuvuoren palvelukeskus, Punahilkantie 16

www.sarjakuvakeskus.fi