Roihuvuori on hyvä paikka asua ihmisille, mutta samalla Roihuvuori ja erityisesti sen kaupunkimetsäalueet ovat myös muden eliöiden asuinpaikkoja. Kaupunkimetsien merkitys luonnon monimuotoisuuden ja sitä kautta myös ihmisten ympäristöterveyden ylläpitäjänä on kasvavassa määrin tunnistettu. Samaan aikaan kaupunkimetsät ovat usein myös jatkuvan rakennuspaineen alla.
Enemmän kuin ihmisen Roihuvuori on lauantaina 13.8. Roihuvuoressa järjestättävä tapahtuma, jonka tavoitteena on tuoda tieteen ja taiteen keinoin Roihuvuoren monilajisia asukkaita näkyvämmiksi. Koko päivän ja perheen ilmaisessa tapahtumassa on muun muassa monitaiteinen työpaja kaikenikäisille, teemaan liittyvän tietokirjan julkistamistilaisuus, kasvi- ja hyönteisretki, keskusteluja ja erilaisia taiteen ilmaisun muotoja.
Ohjelmaa on suunnitellut paikallisista tutkijoista ja taiteilijoista koostuva työryhmä. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Rio-kahvilan Peukkufestin, Roihuvuori-Seuran, Helsingin kaupungin kulttuuribaarin ja Roihuvuoren seurakunnan kanssa. Tapahtuman järjestämistä tukee Niilo Helanderin säätiö ja Helsingin kaupunki.
LAUANTAINA 13. ELOKUUTA 2022
KLO 12.00
Kahvila Roihuvuoren Rio
Roihuvuorentie 9, 00820 Helsinki sekä viereinen Peukaloisenpuisto
Lisätiedot Facebook: https://www.facebook.com/events/521611103055174
