Maunulassa ja Lauttasaaressa tavoitteena on tehdä kaupunginosasta hiilineutraali. Asiasta keskustellaan Maunulan aluefoorumilla ma 6.2.2023 klo 18-20 Asukastalo Saunabaarilla (Metsäpurontie 25, 3. krs, Metsäpuronsali). Otso Valta puhuu rakennusten päästöjen esittämisestä kartalla. Juha Kulomäki kertoo, miten isännöitsijätoimiston tietokantaa voidaan hyödyntää päästöjen laskennassa.
Tilaisuudessa kuullaan Lauttasaaren päästöjen vähentämisen edistymisestä, jota esittelee Eero Ahonala.
Kakelaiset vierailivat koronatauon jälkeen Tallinnassa. Asialistalla keskustelua syksyn teemoista. Tutustuimme myös samaan aikaan pidettyyn ravintolafestivaaliin ja sen runsaaseen tarjontaan.
Vuoden 2023 kaupunkitutkimuksen päivät pidetään Turussa 4.-5.5.2023. Tapahtuman teeman on tieto. Seminaarin työryhmähaku päättyi 20.1.2023. Esitelmähaku työryhmiin käynnistyy maaliskuussa 2022.
Kaupunginosien kehittäjäverkosto (KaKe) kokoontuu Teamsissä ke 26.5. klo 17-19 jatkamaan keskustelua Kaupunkitutkimuksen päivien ryhmän ”Ilmiöt kaupunginosien muutoksen tulkkeina” esityksistä. Tilaisuus on kaikille aiheesta kiinnostuneille avoin. Teams-linkin kokoukseen saat lähettämällä viestin Ari Tolvaselle (etunimi.sukunimi@hel.fi).
KaKe kokosi 2021 pidetylle Kaupunkitutkimuksen päiville työryhmän, joka käsitteli kaupunginosien muutosta ilmiöiden kautta. Vaikka työryhmä kokoontui kahtena päivänä, jouduttiin puheenvuorot pitämään tiiviinä ja keskustelua rajaamaan. Toukokuun KaKe-tapaaminen onkin omistettu työryhmän aihepiirien syventämiselle.
Työryhmässä käsitelty tarkastelujakso rajattiin alkamaan suuresta 1990 –luvun lamasta, jolloin voimakkaasti kasvanut työttömyys alkoi eriyttää kaupunginosien kehitystä. Kiinnostavia tarkastelukohteita ovat myös laman aikana valmistuneet lähiöt niiden poikkeavasta asuntorakenteesta johtuen. Vanhojen kerrostalojen peruskorjaamisen edistäminen on ollut lähiökehittämisessä keskeistä. Myös ostoskeskusten taantuminen on koettu tärkeäksi ongelmaksi.
Suuren laman negatiivisia vaikutuksia lieventämään lähiöissä perustettiin Lähiöohjelma, joka käynnistyi Kuntaliitto ja Ara vetoisesti vuonna 1996. Tämä jälkeen ohjelmaa ohjasivat ministeriöt vuodesta 2000 alkaen.
Ilmiöpohjainen tarkastelu tuo julkisen sektorin suunnittelukoneiston rinnalle kaupunginosien asukkaiden omaehtoisen toiminnan ja organisoitumisen. Uusien toimintatapoja tuottavien henkilöiden määrä on pieni suhteessa asuinalueen väkilukuun, mutta toiminnan vaikutukset ovat merkittäviä varsinkin, jos toiminta on pitkäkestoista. Sirkku Wallin on nostanut esille kompleksisuuden asuinalueiden muutoksen tulkinnassa. Wallin tarkastelee kompleksisuutta sekä julkisen sektorin suunnittelujärjestelmissä ja alueen toimijoiden ”itseorganisoitumisessa”. Karttapohjaiset paikkatietotarkastelut ovat lisänneet ymmärrystä asuinalueiden eriytymisen sosiaalisista vaikutuksista. Niiden kautta voidaan lähiöiden muutosta arvioida entistä tarkemmin pitkinä aikasarjoina.
Systeemiajattelu ja verkostotarkastelut ovat myös nousemassa tutkimustoiminnassa selittämään muutosta digitalisaation edistyessä. Facebook on muuttanut alueiden sisäisen vuorovaikutuksen luonnetta ja samalla näivettänyt perinteisiä kotisivuja.
1980-luvun habermassilaisesta ideaalin kommunikaation ajattelusta on siirrytty luhmannilaiseen systeemiteoreettiseen tulkintaan asuinalueen kehittämisessä. Kommunikaatio on edelleen keskiössä, mutta asuinalueen kokonaisuuden ymmärtäminen korostuu. Verkostoteorian kehittyminen on auttanut tulkitseman asuinalueiden muutoksen luonnetta entistä yksityiskohtaisemmin.
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.