KaKessa keskusteltiin intohimoisesti yhteismaista

pdf

Keskiviikkona 15.10.2014 KaKe-verkoston tapahtumassa keskusteltiin yhteismaista. Paikalla oli aktiivinen keskustelijajoukko. Keskustelussa yhteismaan rinnalle nousi myös ”sattuma”. Molemmat käsitteet ovat tuttuja Monopoli-lautapelin pelaajille. Viime vuosina yhteismaa on ollut julkisuudessa Elinor Ostromin (1933-2012) saatua vuonna 2009 taloustieteen Nobel-palkinnon yhteismaata koskevista tutkimuksistaan. Yhteismaa voi olla yhteinen resurssi tai hyödyke. Keskeiseksi nousee yhteismaan hallinnan ongelman teema.

Periaatteessa ”yhteismaa” konkreettisen maan lisäksi voi olla melkein mikä tahansa yhteisessä käytössä oleva (tai tuleva) resurssi, vaikkapa puisto, kaivo tai kulttuurikohde.

Maunulan Sanomat oli työstänyt yhteismaasta teemanumeron (Yhteismaa EXTRA). Lähiöissä yhteismaata voi Maunulan Sanomien teemanumeron mukaan olla 50-luvun kivijalkaliikekeskustan hallinta, kyläjuhlat ja sen järjestäminen, Maunula-äänilevyn tekeminen sekä alueen omien medioiden (kotisivut, Facebook, Maunulan Sanomat) ja asukastalon (asukastila Maunulan Mediapaja) ylläpito.

Yhteismaa – ajattelussa etsitään kestäviä ja parhaaseen lopputulokseen johtavia periaatteita, joilla tällaisia yhteisiä nautintakohteita voidaan hyödyntää ja jalostaa.

Pasi Mäenpää kertoi tutkimuskohteistaan, jotka kytkeytyivät julkiseen tilaan kuten ostareihin. Pasin tutkimuksissa julkinen tila nähdään yhteisenä resurssina. Britit puhuvat siitä sanalla commons. Pasi kertoi uusista ostarikonsepteista, joissa yhdistyvät kaupungin palvelut, netin kautta käytettävät palvelut sekä yhteiskäyttö ja jakaminen. Pasi kertoi Laajasalon vanhasta ostoskeskuksesta, jossa toimii ruokakauppa, jonka toiminta kytkeytyy ruokapiireihin ja osuuskuntaan. Osuuskunnassa on n. 300 jäsentä ja kaupalla on toistatuhatta asiakasta.

Hannu Kurki käsitteli aihetta otsikolla Plussummapeleistä yhteismaahan ja siitä tapahtumien hallintaan John Boydilaisesta näkökulmasta.

Mikko Virkamäki esitteli malliaan kaupunginosayhdistysten roolin kehittämisestä. Mikon esittämää mallia puidaan KaKe-Tallinna-matkalla 14.-15.11.2014. Toiseksi matkan tarkastelukohteeksi valittiin luhmannilainen sosiologinen tulkinta ja sen soveltaminen lähiöiden kehittämiseen.

Käy tykkää Ruohonkärkien Facebook-seinästä!!!

LISÄTIETOJA
Yhteismaan ongelma  

Elinor Ostrom (1933-2012) 

Maunulan Sanomien syysnumero 3/2014 Yhteismaa EXTRA 

Hannun kalvot2.35 MB  

Mikon kalvot (tulossa)