Kehittäjäuinnit 3.9.2014 Pikkukoskella, jatkot O’Gelis Barissa

Kaupunginosakehittäjien (KaKe) syyskausi on aloitettu perinteisesti Kehittäjäuinneilla. Niin nytkin. Tapaamme keskiviikkona 3.9.2014 klo 17 Oulunkylän Pikkukoskella. Uintiosuuden jälkeen siirrymme läheiseen O’Gelis baariin (n. klo 17.30) Oulunkylän aseman kupeessa (Torivoudintie 1). Tapaamisessa käsitellään yhteismaa-ajattelua ja lähtökohtia. Millaisia yhteismaita esimerkiksi eri kaupunginosat ovat? Millaisia intressejä ja malleja niiden hallintaan liittyy? Kuinka potentiaaliset yhteismaat voidaan tunnistaa?

Kuten muistamme sai Elinor Ostrom vuonna 2009 taloustieteen jaetun Nobelin yhteisten resurssien hallintaan liittyvistä tutkimuksistaan. Yhteismaa voi periaatteessa olla melkein mikä tahansa yhteisessä käytössä oleva resurssi, vaikkapa kaupunginosa, puisto, kaivo tai kulttuurikohde. Yhteismaa –ajattelussa etsitään kestäviä ja parhaaseen lopputulokseen johtavia periaatteita, joilla yhteisiä kehittämis- ja nautintakohteita voidaan hyödyntää.

Yhteismaa-ajattelua voidaan soveltaa esimerkiksi kaupunginosajuhlan toteutukseen. Kuulijat hyötyvät tapahtumasta (mahtavaa musaa ja hyviä fiiliksiä). Vapaaehtoiset järjestävät tilaisuuden eli uhraavat oman resurssinsa (aikaa) tilaisuuden järjestämiseen. Tapahtuma tuottaa roskia puistoon. Miten vastuut pitäisivät jakaa tapahtumaan osallistuneiden ja järjestäjien sekä puiston haltijan (HKR) kesken, jotta yhteismaaongelma voidaan välttää.

KaKe –tapaamiset ovat kaikille avoimia! Kutsu myös kaverisi mukaan.

LISÄTIETOJA
Yhteismaan ongelma  

Elinor Ostrom 

O’Gelis Bar