Yhdyskuntasuunnittelun seuran Kansalaistoiminta kaupungissa tapaamisessa 22.2.2012 Laiturilla esiteltiin kaksi ainakin ensi silmäyksellä varsin erilaista paikallistyön mallia: Maunula ja Kallio-liike. Perinteinen kaupunginosatyön tapa lienee edelleenkin kaupunginosayhdistysten kautta vaikuttaminen lähiympäristöön. Molemmat esittelyssä olleet mallit poikkeavat kuitenkin tästä traditiosta.
Maunulan malli
Maunulan malli juontaa juurensa 1990 – luvun laman jälkeiseen aikaan. Tuolloin Maunula ei mahtunut mukaan Lähiöprojektiin. Kaupunginosassa päätettiin aloittaa omiin resursseihin tukeutuva kehitystyö, jonka keskeisiksi välineiksi rakennettiin aluefoorumit ja erilainen paikallisviestintä, ennen kaikkea omat internetsivut. Kaupunginosan ymmärtämistä systeeminä helpotti onnistunut taistelu alueen toisen keskustan eli Saunabaarin pankkiautomaatin säilyttämisestä. Prosessi osoitti eri toimijoiden keskinäisen riippuvuuden ja sitä kautta myös yhteiset intressit sekä asukastoiminnan mahdollisuudet. Kamppailun kautta opittiin myös seuraamaan ja arvioimaan muutosta. Aktivistit ymmärsivät, että alueen vetovoima rakentuu erilaisille yksilöiden ja perheiden kulutuspäätöksille oli kyse sitten asunnon hankkimisesta tai maitopurkin ostamisesta.
Maunulan mallissa olennaista on tunnistaa eteen tulevat mahdollisuudet, bifurkaatiopisteet, ja rakentaa niiden pohjalta visio paremmasta tulevaisuudesta. Näitä mahdollisuuksia – joihin tartuttiin – olivat vuosituhannen vaihteessa uusi yleiskaavaprosessi, keskustan uudistaminen ja Jokeri-linja. Mahdollisuudet olivat luonteeltaan infrastruktuuriin liittyviä, joten kehittämishorisontistakin tuli pitkä. 10 vuotta on tällaisessa aikajänteessä lyhyt aika. Rakenteelliset uudistukset edellyttivät myös vuorovaikutusvälineiden monipuolista käyttöä ja myös virkakoneiston mukaan vetämistä vuorovaikutukseen. Maunulaan syntynyt traditio on viime vuosina alkanut näkyä myös siinä, että alue on maan laajuisesti pilotti erilaisissa ryhmäkorjaushankkeissa. Kehittämiskonetta on voinut käyttää eteen tuleviin järeän luokan haasteisiin.
Kallio-liike
Kallio-liike sai alkunsa vasta äskettäin Erkki Perälän perustamasta Facebook -ryhmästä, jossa vastustettiin yrityksiä kieltää Kalliossa Veikko Hurstin ruuan jakelu asuntojen hinnan laskun pelossa. Parissa tunnissa ryhmään liittyi satoja jäseniä ja nykyisellään verkostossa on niitä n. 7000. Verkoston lähtökohtana on vastustaa eri tavoin gentrifikaatiota eli taustaltaan boheeminkirjavien ja usein työväenluokkaisten alueiden ilmeen kohotusta trendikkäiksi keskiluokkaan vetoaviksi kaupunginosiksi. Kallio-liike koostuu nuorista tai varhaisessa keski-iässä olevista, joita järjestötyö yhdistyksissä ei kiinnosta. Osaltaan kysymys koko toiminnassa on ollut nykyisen järjestelmän haastamisesta, jossa kaupunginosayhdistys on, ainakin kaupungin hallintoon päin, koko alueen äänitorvi.
Verkostoon voi tulla kuka hyvänsä mukaan joka hyväksyy lähtökohdat. Jokainen sitoutuu vain toimintaan josta pitää niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Tyypillisesti verkostoon tullaan tekemään joku projekti esim. puistokirppis tai muu tapahtuma. Kun se on tehty voi verkostosta häipyä tai jäädä hengailemaan passiivisesti. Verkostoa ei ole juridisesti. Se ei voi saada avustuksia eikä sen päätöksentekoa ole sidottu asetuksin. Kallio-liike on osiensa summa ja osat elävät koko ajan.
Mallien vertailua
Maunulan mallin lähtökohta on etsiä alueen vetovoimaa lisääviä kehittämiskohteita, joista mahdollisimman monet hyötyvät. Alkujaan tavoitteena oli Maunulan negatiivisen kierteen katkaisu. Yhteistä näkökulmaa ja lähestymistapaa hiotaan pitkäjänteisesti erilaisissa tapaamissa sekä viestintäapparaatin kautta. Haetaan siis resurssien keskittämistä muutoksen aikaansaamiseksi. Taustalla häilyy eräänlainen kuvitteellinen alueen viisivuotissuunnitelma. Prosessia dokumentoidaan koko ajan ja siitä yritetään oppia. Toimintatapa on tässäkin verkostomainen. Tavoitteena on saada alueella aikaiseksi syviä muutoksia.
Kallio-liike ei etsi yhteistä näkökulmaa aluekehittämiseen vaan osittain jopa kiistää sellaisen. Esimerkiksi gentrifikaatio jakaa varmasti kalliolaisia. Mallin ehdoton etu on, että se imuroi tehokkaasti toimintaan erilaista – usein tunteista tai maailmankatsomuksesta nousevaa – aktiviteettia. Tämä näkyy lähinnä kirjavina tapahtumina eri puolilla kaupunginosaa. Malli ei oikein sovellu pitemmän aikahorisontin kehitystyöhön. Se on sikälikin Kalliossa Maunulaa vaikeampaa, että väestö, etenkin nuoret, vaihtuu huimaa vauhtia. Alue on myös iso ja kirjava, jolloin intressitkin hajoavat. Kallio-liike on purkaantumistie värikkäälle nuoren polven energialle, joka pyrkii vaikuttamaan lähiympäristöönsä ennen kaikkea sosiaalista mediaa hyödyntämällä.
Mallit eivät pohjimmiltaan ole ristiriitaisia. Ne voisivat hyvin toimia jopa päällekkäin. Pitäisi vain löytää kaupunginosa, joka rakenteeltaan antaisi kaikupohjan molemmille. Maunula ja Kallio ovat tähän liian erilaisia. Ja aina tietysti tarvitaan myös hengen paloa eli aktivisteja. Molemmat ovat kustannusrakenteeltaan keveitä, Kallio -liike itse asiassa täysin omavarainen. Kiinnostavaa olisi peilata molempia malleja myös esimerkiksi Artova (Arabianranta – Toukola – Vanhakaupunki) -malliin, jossa on elementtejä yhdistystoiminnastakin.
Alueiden kehittämismallit ovat aiheena ajankohtaisia myös Helsingin lähidemokratiaprosessiin liittyen. Kiinnostavia vertailualueita tältä kannalta olisivat ainakin Mellunkylä ja Vuosaari.
LISÄTIETOJA
Kansalaistoiminta kaupungissa tilaisuuden 22.2.2012 kalvot ja valokuvat