Ruohonkärjet

kuva.jpg
kuva.jpg



Alueiden ja kaupunkiseutujen kehittäminen on alkanut yhä enemmän olla useiden toimijoiden yhteispeliä sekä tiedon rakentamista ja välittämistä – myös kaupunginosissa. Vastuuta ei voida enää sysätä kenellekään yksittäiselle toimijalle. Paikallisen vetovoiman kasvattaminen edellyttää erilaisten intressien kartoittamista ja muotoilua yhteisiksi tavoitteiksi, resurssien yhdistämistä sekä monipuolisia kumppanuuksia hankkeiden toteuttamisessa. Yhä olennaisempaa on myös ymmärtää, kuinka haluttuja muutoksia saadaan käytännössä aikaan.  Siihen tarvitaan alueiden välistä kokemusten vaihtoa.

Ruohonkärjet -sivusto kokoaa kaupunginosien kehittämisestä kiinnostuneita asukasaktiiveja, tutkijoita, yrittäjiä ja virkamiehiä sekä edelläkävijäkaupunginosia. Ruohonkärjet -sivustossa julkaistaan kehittämiseen liittyvää tietoa ja kokemuksia sekä informaatiota tapahtumista. Ruohonkärki -tiimi järjestää myös erilaisia tapaamisia kuten vuosittaiset Maunulan kesäseminaarit ja Kehittäjäuinnit.

Käsitteellä ruohonjuuri tarkoitetaan kansalaisten ja arjen tasoilla liikkumista. Kehittäjät puhuvat taas keihäänkärkihankkeista. Niillä avataan latua uusille toimintatavoille. Ruohonkärjet ennakoi kansalaisasukkaiden lisääntyvää painoarvoa yhteiskunnan muutosvoimana ja entistä painavampaa roolia käyttäjälähtöisessä innovaatiotoiminnassa. 

Sivuston uutiset ja tapahtumat löydät oikean puolen palstan kohdasta "Ruohonkärkien uutisia". Vasemmalla taas löytyvät pysyvämpi aineisto, esimerkiksi linkit kirjoihin ja kalvosarjoihin. Yhteydenpitoa ja keskustelua varten on Ruohonkärjet myös Facebookissa.

Foorumi on avoin, tule mukaan porukkaan!

Ruohonkärjillä on myös oma Facebook-keskustelusivusto.

JULKAISUT
ruohonjuurinettiversio1_104.pdf Kirja 2010: Ruohonjuuresta ruohonkärjeksi (4.02 MB) 

neloskierretta kaupunginosiin.pdf Kirja 2005: Neloskierrettä kaupunginosiin (2.39 MB) 

kansi neloskierretta kaupunginosiin.pdf Kansi – Neloskierrettä kaupunginosiin (386.95 KB)