Asuinalueiden kehittämisohjelman järjestämässä Indikaattori-segregaatioseminaarissa 29.10.2013 kuultiin Delftin yliopiston professori Maarten van Hamia Hollannista, erikoistutkija Katja Vilkamaa Helsingin kaupungin tietokeskuksesta ja tutkija Jarkko Rasinkangasta Turun yliopistosta. Alustajat keskittyivät puheenvuoroissaan etenkin segregaation määrittelyyn ja ymmärtämiseen. Ilman tätä jää ilmiöön reagointi tehottomaksi.
Segregaatiosta puhuttaessa tarkoitetaan useimmiten alueiden epätoivottua erilaistumista hyviin ja huonoihin. Segregaation hahmotuksessa on olennaista ymmärtää mm. mitkä ovat erilaistumisen syyt ja seuraukset, puhutaanko yksilöistä vai alueista sekä vertailukriteerit ja seurannan aikahorisontti. Van Ham kiteytti keskeisen tutkimusongelman yksilön ansiotason ja aluevaikutuksen väliseksi suhteeksi. Köyhyys rajaa yksilön valintamahdollisuuksia ja pakottaa hakeutumaan vähemmän arvostettuun kaupunginosaan. Mutta vaikuttaako alue vastaavasti yksilön tulotasoon? Mitkä ovat ns. aluevaikutukset yksilön pärjäämiselle? Van Ham ei löytänyt tutkimuksellista näyttöä aluevaikutuksista, joskin myös hän piti segregaatioon kohdentuvia ehkäisykeinoja tarpeellisena. Ne estävät ainakin olosuhteiden liiallisen kärjistymisen.
Segregaatio on makrotason ilmiö päinvastoin kuin yksilön syrjäytyminen. Makrotason ongelmiin tarvitaan makrotason ratkaisuja ja moninaisia resursseja. Segregaatio linkittyy kuitenkin yksilötason asumispäätöksiin. Siksi siihen on pelkällä paikallispolitiikalla vaikea vaikuttaa. Voisi ajatella että isot tuloerot tuovat väistämättä mukanaan isot erot myös asumisympäristöihin. Mitkään vaikutuskeinot eivät pitkän päälle auta jos rikkaat eivät halua asua monenkirjavilla seka-alueilla. Seka-asutus ei poista itse köyhyyttä.
Yhteinen ymmärrys seminaarissa löytyi siitä, että segregaatioon reagointi, oli kysymys sitten syistä tai seurauksista, vaatii verkostomaista yhteistyötä – eri toimijoiden yhteen hiileen puhaltamista. Mutta kenellä on vastuu tällaisten verkostojen vetämisestä ja organisoinnista? Tuttu ongelma kaikille kaupunginosakehittäjille. Eriytymisen seuraaminen vaatisi myös tarkempaa sopimista seurantakriteereistä, näkökulmista, fokusoinnista jne. Ilman paikallista aktiivisuutta ja asukkaita on vaikea kuvitella minkään asuinalueen alavireen kääntyvän nousuun.
Aluekehittäminen on usean pelaajan plussummapeli monella politiikan ja käytännön tasolla. Seminaari lisäsi ymmärrystä kamppailun mutkikkuudesta ja antoi koordinaatteja, joita seuraamalla peli saadaan käyntiin.
LISÄTIETOJA
Segregaatioseminaarin materiaali