TALKOOT LONGINOJALLA SAVELASSA

Kotipurolla tapahtuu kun Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura (SKES) ry järjestää yhdessä Savela-seura ry:n kanssa Savelassa, Longinojalla kunnostustalkoot sunnuntaina 9.10.16. klo 10.00

Longinoja on SKES:n pitkäaikaisin kunnostuskohde, tällä kertaa on tavoitteena kunnostaa puron loppupäätä läheltä Vantaanjokea luoden kutukaloille myös Savelan alueelle useampia lisääntymisalueita kalojen ja ihmisten iloksi.

           savelalogo

LIITTEENÄ KUTSU JA ILMOITTAUTUMISINFO

 tässä kutsu talkoisiin ja ilmoittautumisinfo.

Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura (SKES) ry järjestää yhdessä Savela-seura ry:n kanssa Savelassa virtaavalla Longinojalla kunnostustalkoot sunnuntaina 9.10.16. klo 10.00 alkaen.

Longinoja on SKES:n pitkäaikaisin kunnostuskohde. Talkoiden tavoitteena on palauttaa oja takaisin solisevaksi puroksi lisäämällä kiviainesta puroon kalojen ja ihmisten iloksi. Talkoissa puhdistetaan myös aikaisempien vuosien kutusoraikot valmiiksi odottamaan puhtaina taimenten syksyisiä kutukarkeloita. Helsingin kaupungin rakennusvirasto on järjestänyt kiviainesta kunnostusurakkaa varten purolle.

Talkooalue sijaitsee Savelan alueella lähellä Vantaanjokea. Autolla tulevien kannattaa suunnistaa Helsingin yhteiskoulun parkkipaikalle osoitteeseen Lucina Hagmanin kuja 4. Perille pääsee kävelemällä puroa alavirtaa n. 400 m. Parkkipaikkoja löytyy myös Savelantien sekä Ratavallintien varrelta. Paikalle pääsee myös julkisilla. Tulemalla junalla Pukinmäen asemalle tai busseilla 54, 69, 71, 72, 79, 552 ja 554 pääset lähelle talkoopaikkaa.

Sopiva talkoovarustus on säänmukainen vaatetus sekä reipas talkoohenki! Lisäksi mukaan voi ottaa oman lapion, rautakangen, talikon, kottikärryt taikka taljan. Talkoolaisia ei ole vakuutettu järjestäjien toimesta. Talkoolaisille tarjotaan grilliruokaa sekä pannukahvit. Ruoat tarjoaa Skes ry yhdessä SeaGood Oy Fort Delin kanssa.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen Juha Saloselta sähköpostitse (juha.salonen@skes.fi) tai Matti Saloselta puhelimitse (050 359 0414). Mukaan pääsee myös ilmoittautumalla tähän tapahtumaan. Facebookissa: https://www.facebook.com/events/533409926863961/ Tapaamispaikka: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=tapaamispaikka&srs=EPSG%3A3067&y=6679728&x=388938&lang=fi t:Juha