3. Puistolan asema

792
Vanha asema sähkökaapissa Tapuli tutuksi kävely 2013

  Fastbölen seisake avattiin vuonna 1910 nykyisen Arttolantien vaiheille. Vuonna 1925 rautatiehallitus hyväksyi sen suomenkieliseksi nimeksi Puistola, joka oli vakiintunut lähialueiden paikannimeksi. Seuraavana vuonna valmistui hirsirakenteinen asemarakennus puistolalaisten valtiolle lahjoittamalle maalle. Vuonna 1954 Puistolan rautatiepysäkin ruotsinkielinen nimi Fastböle muutettiin Parkstadiksi. Nimi ”Fastböle” jäi kuitenkin elämään puhekielessä muodossa  ”Fastika”. Fastbölen kyläkeskus oli nykyisessä Vantaan Kuninkaalassa.

   Vanha asema poistui käytöstä, kun nykyinen asema tunneleineen otettiin käyttöön 20.2.1978. Samalla lakkautettiin vanhan aseman luona ollut vaarallinen tasoylikäytävä.

   Tunneli puoliympyrän muotoisine kaariportaaleineen valmistui syksyllä 1981 samaan aikaan, kun siihen liittyvä rakennus (ns. Puistolan pankkitalo) saatiin valmiiksi. Uudessa asemarakennuksessa oli lipunmyyntitila, joka toimi myös lämpimänä odotushuoneena. Asemahalli oli varustettu ulko-ovin ja sinne pääsi myös liukuportailla. Vuonna 1995 asema peruskorjattiin ns. kaupunkiradan eli neljännen raiteen rakentamisen yhteydessä. Liukuportaat sekä ulko-ovet poistettiin. Kun VR lopetti lipunmyynnin, tila muutettiin kahvilaksi ja myöhemmin pizzeriaksi.

  
Puistolan asema 2012

Tietolaatikko 3.1: Päärata