Tapulikaupungin kerrostaloalue pääradan varressa oli peltoa 1970 -luvulle saakka. Alueella toimi valtion sikataloudellinen koeasema. Tapulikaupungintien varrella oli vielä 1970 -luvulla iso sikalarakennus ja asukkaat alkoivatkin kutsua sen vieressä sijaitsevaa pientä metsikköä nimellä ”Sikalan metsä”. Alueen virallinen nimi ”Tapulikaupungin metsä” ei juurtunut asukkaiden mieliin. Tapulikaupungissa on tehty useita täydennysrakentamisen mahdollistavia asemakaavamuutoksia 2000 -luvulla. Pikkumetsän viralliseksi nimeksi on nyt merkitty ”Sikalan mäki”.
Puistolan asemanseudun kerrostaloaluetta ryhdyttiin suunnittelemaan 1970-luvulla. Rakentaminen alkoi 1974. Ensimmmäiset talot valmistuivat 1975. Asukkaat ryhtyivät kutsumaan aluetta Tapulikaupungiksi ympäröivän tien mukaan ja myöhemmin nimi virallistettiinkin.
Junarata on ollut paikoillaan 1860 -luvulta saakka. Puistolan asema on sijainnut nykyisellä paikallaan 1970-luvulta lähtien. Puistolan vanha, puinen asemarakennus sijaitsi Suuntimontien pohjoispuolella. Rakennusta ei ole enää olemassa, mutta se on ikuistettu muun muassa valokuvaan, joka on kiinnitetty Puistolantanhuan varrella olevaan sähkökaappiin.
Tapulikaupungin naapurissa sijaitsee Suutarilan teollisuusalue. Siellä on toiminut muun muassa Airamin lampputehdas, jonka punatiiliset rakennukset ovat paikoillaan vielä tänäkin päivänä. Teollisuusaluetta on kehitetty 2000 -luvulla uuden asemakaavan avulla. Teollisuusalueen historia elää myös Tapulikaupungin puolella muun muassa uuden Lasinpuhaltajantie -nimen muodossa. Tuon uuden tien varrelle kaavoitettiin omakotitaloja paikkaan, jossa aikaisemmin sijaitsi Airamin tehtaan työväestön taloja.
Kaupunginosan vanhaa rakennuskantaa on nähtävillä erityisesti Hannukselantiellä, jossa aikoinaan sijatsi Puistolan posti komeassa kolmekerroksisessa puutalossa. Viereisen Päitsitien varrella on omakotitaloja eri vuosikymmeniltä.