Tapulikaupungin alueelle on 2000 -luvulla hyväksytty useita asemakaavoja, joissa on kaavoitettu lisää lähinnä asuntorakentamista. Useassa kohteessa puistoa on muutettu asuin käyttöön.

   Vuoden 2015 loppuun mennessä vain pieni osa kaavoitetuista asunnoista on toteutettu. Valmistuneita kohteita ovat mm. Henrik Forsiuksen tien ja Lasinpuhaltajantien omakotitalot sekä Käsityöläisentie 21:n yhdistetty kerros- ja rivitalo.

   Keväällä 2015 on aloitettu rakennustyöt viidellä eri tontilla Sikalanmetsän tuntumassa. Tonteille valmistuu kevääseen 2017 mennessä noin 150 uutta asuntoa.

   Vuonna 2015 voimaan tulleen asemakaavan perusteella leikkipuiston ja urheilupuiston väliselle alueelle on mahdollista rakentaa 44 omakotitaloa. Lisäksi urheilupuistoon on mahdollista rakentaa jalkapallohalli.

  Valmisteilla oleva uusi yleiskaavaluonnos oli nähtävillä alkuvuodesta 2015. Luonnoksen mukaan Puistolan aseman lähelle tultaisiin sijoittamaan asuntoja noin 1000 uudelle asukkaalle. Asiaa ei ole vielä päätetty. Lopullinen yleiskaavaehdotus laaditaan kaavaluonnoksesta saadun palautteen, vaikutusten arviointien, selvitysten yms. pohjalta. Samalla laaditaan kaavan toteuttamisohjelma. Tämänhetkisen arvion mukaan yleiskaavaehdotus on kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyssä syksyllä 2015 ja kaupunginhallituksen sekä kaupunginvaltuuston käsittelyssä vuoden 2016 aikana.

Kirjallisuutta

Elämää lähiössä. Riitta Astikainen ja Riitta Heiskanen ja Raija Kaikkonen 1997, Sanoma Oy.

Helsingin kadunnimet, osa 2, Leo A. Pesonen (toim.), Helsingin kaupungin nimistötoimikunta, 1979

Helsingin kadunnimet, osa 3. Jyrki Lehikoinen (toim.), Helsingin kaupungin nimistötoimikunta 1999.

Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta. Väitöskirja. Johanna Hankonen 1994, Gaudeamus ja Otatieto.

Ostari. Lähiön sydän, Sari Saresto, Anne Salminen ja Mira Vierto 2004, Helsingin kaupunginmuseo.

Sub 26. Esikaupungeissa tapahtuu! Marja Piimies (toim.) 2009, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto.

Juhani Piilosen artikkeli Helsingin pitäjä -vuosikirjassa 1996, Helsingin pitäjän kotiseutuyhdistys.

Itämeren valtiaiden tytär. Matti Kinnusen artikkeli julkaisussa Helsinki 450-vuotias. Kaupunki meren sylissä. Helsinki-Info-lehden juhlanumero 12.6.2000.

Lähiöiden kehittäminen Suomessa. Kokemuksia asukkaiden osallistumisesta. Juha Kokkonen, Marjaana Seppänen ja Ilkka Haapola, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia 2009.

Urheileva Puistola, Välähdyksiä Puistolan urheiluseuroista ja urheiluharrastuksista 100 vuoden ajalta, Juhani Vahde, Helsinki 2010, Tampereen Offsetpalvelu Oy.

  Vanha Puustellinmetsä on osa laajempaa kaupunginosapuistoa, johon liittyy virkistysmetsän lisäksi Tapulikaupungin liikuntapuisto ja Maatullinpuisto. Se on kaikenikäisten suosima ulkoilualue kaupungin ylläpitämine ulkoilureitteineen ja voimailuvälineineen. Alue on myös lapsille turvallinen liikkua ja pyöräillä, sillä autoliikennettä ei ole laisinkaan. Pururata on kilometrin mittainen ja metsän siimeksessä kiertää myös muita, pidempiä ulkoilureittejä. Talvella pururadalla on hyvin hoidettu hiihtolatu, jolla mm. lähikoulujen oppilaat ja päiväkodin lapset käyvät hiihtämässä. Poikittainen pääreitti vie Keravanjoen rantaan saakka.

     Vanha Puustellinmetsä on myös monimuotoinen viheralue, lähiseudun vihreä sydän. Se käsittää pääasiassa vanhaa kuusikangasmetsää, jossa on runsaasti biodiversiteettiä lisäävää lahopuuta, sekä pensaikkoja ja tiheikköjä, reunaniittyjä, kosteikkoa sekä lehtomaisia kohtia. Paikoitellen aluskasvillisuus on hyvin mustikkavaltaista. Mukana on myös vanhoja mäntyjä. Sekapuuna esiintyy rauduskoivua ja haapaa. Itäosissa kasvaa nuorempaa koivikkoa. Metsäalueen länsiosa on täyttömäkeä, joka on istutettua ja tiheää mänty- ja kuusimetsää.

     Metsä on arvokas linnustokohde, jossa esiintyy monipuolisesti kuusimetsien tyyppilintulajistoa ja pesii runsas sekametsän peruslinnusto ja mm. kultarinta, kuusi- ja töyhtötiainen, närhi, nokkavarpunen, kanahaukka ja mahdollisesti pyrstötiainen. Matapupu Birding Society järjestää metsässä linturetkiä.

    Autonomian ajan Suomen raja kulki Karjalan Kannaksella vajaan 30 kilometrin päässä Pietarin miljoonakaupungista. 1800-luvun loppupuolella ja varsinkin Riihimäki – Pietari rautatieyhteyden valmistuttua 1870 pietarilainen vauraampi väestö ryhtyi hankkimaan kesänviettopaikkoja Kivennavan ja Uudenkirkon pitäjien erinomaisilta hiekkarannoilta ja niiden lähialueilta. Venäläisten omistamien kiinteistöjen määrä näillä alueilla oli suurimmillaan 6 500 ja siellä vietti kesiään jopa 100000 pääosin pietarilaista. Paikallisen huomattavasti pienemmän suomalaisväestön elinkeinorakenne perustui tuolloin pääosin kesävieraiden palvelulle. Kannaksen Terijoen seudusta muodostuikin eräänlainen huvilaesikaupunki keisarikunnan pääkaupungille.

     Suomen julistauduttua itsenäiseksi ja rajan sulkeutuessa, Kannaksen huvilaelämä koki romahduksen ja rakennukset sekä niissä oleva irtaimisto jäivät yleensä hoidotta. Vuonna 1922 säädettiin laki, joka mahdollisti ulkomaisen omaisuuden ottamisen valtion hoitoon sekä myynnin, ellei oikeita omistajia viiden vuoden määräajassa löytyisi.

     Rappeutumisen edetessä säädettiin nopeasti uusi laki, joka mahdollisti omaisuuden myynnin jo ennen karanteeniajan päättymistä. Näin käynnistyi vertaansa hakeva rakennusten, irtaimiston ja maa-alueiden huutokauppaaminen valtion toimesta. Rakennukset myytiin yleensä pois siirrettäviksi, koska maata haluttiin viljelykäyttöön. Myytävää oli runsaasti ja hintataso jäi todella alhaiseksi.

     Hirsikehikot purettiin ja siirrettiin uudelle rakennuspaikalle yleensä junalla. Tästä syystä uudet rakennuspaikatkin sijaitsivat yleensä radan tuntumassa.

     Terijoen rakennuksia siirrettiin aina Oulua myöten noin 3 000. Helsingin lähiympäristöön näitä ns. terijokelaishuviloita pystytettiin useita satoja, jo yksin Järvenpäähän lähes 200. Alkuperäisasussaan terijokelaishuvilat olivat venäläisomistajiensa maun mukaisesti yleensä hyvinkin koristeellisia lasiverantoineen, pieniruutuisine ikkunoineen ja usein myös torneineen. Uudelleen pystytettyinä ne on yleensä laudoituksella verhoiltu siten, ettei niitä välttämättä enää edes tunnista terijokelaisperäisiksi.

Tällä entisen Airamin lampputehtaan vieressä sijaitsevalla alueella oli aikoinaan tehtaan työväen asuntoja. Tontit olivat tyhjillään 1980 – luvun lopulta lähtien, ja Tapulikaupunki-Seura esitti alueelle pientaloja. Lasinpuhaltajantie syntyi vuonna 2007 tehdyn asemakaavamuutoksen yhteydessä. Talot, joita on yhteensä 14, rakennettiin ryhmärakentamisena vuosina  2010 – 2011. Tontit ovat noin 700 m²:n suuruisia Helsingin kaupungin vuokratontteja.

Nuorisoasiainkeskus perusti Tullikirjurin skeittipuiston vuonna 2005. Se tunnetaan myös Puistolan ja Suutarilan skedeparkkien nimellä. Rullalautailijoiden mielestä paikka on riittävän iso; siellä ei törmää toisiin. Rakenteet on tehty hyvin ja kokonaisuus on monipuolinen. Puisto on saavuttanut suuren suosion: tänne tullaan Järvenpäästä saakka.

Skeittipuiston ahkeria käyttäjiä ovat skeittaajien lisäksi skuuttaajat (potkulautailijat) ja BMX-pyöräilijät (pienet temppupyörät). Lapsiperheet käyttävät Tullikirjurin puistoa, sillä potkulautailun harjoitteleminen on täällä turvallista. Skeittipuistossa on myös saatavilla sähköä tapahtumia varten.

Suosiota lisää nuorten toivoma graffitiaita, johon voi vapaasti maalata omilla maaleilla. Mittava katutaideseinä on 68 metriä leveä ja 2,5 metriä korkea. Isojen tapahtumien aikaan nuorisotalo tarjoaa maalit graffitien tekemistä varten.

Skeittipuiston katutaideseinä toteutettiin Lähiörahaston rahoituksella vuonna 2014. Seinä rajaa samalla skeittipaikan ja jousiammuntaradan turvallisesti erilleen toisistaan.

Maaston muodoiltaan tasaisen Tapulikaupungin korkein paikka on täyttömäellä 23 m nykyisen merenpinnan yläpuolella, oma korkeusero noin viisi metriä. Vuonna 1990 kaupungin nimistötoimikunta ehdotti puiston nimeksi ”Forsiuksenpuisto”. Nimeä ei ole kuitenkaan virallistettu. Osa puistosta muutettiin asuintontiksi vuonna 2009. Viiden asunnon rivitalo on valmistunut. Rivitalon loppuosan rakentamista ei ole toistaiseksi aloitettu.