Tapulikaupunki-seura

Tapulikaupunki-Seura ry.

Tapulikaupunki -Seura on sitoutumaton vapaaehtoisjärjestö, ja yksi Helsingin kaupunginosayhdistykset ry. Helka jäsenyhdistyksistä. Tapulikaupungin asukkaat perustivat seuran joulukuussa 1993 vaalimaan niin kaupunginosan historiaa kuin alueen kehittämistäkin. Seuran tarkoituksena on

  • toimia alueen sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten olojen kehittämiseksi sekä viihtyisyyden lisäämiseksi omaleimaisuuden ja paikallisten erityispiirteiden pohjalta
  • toimia kokonaisvaltaisen kotiseututyön tavoitteiden saavuttamiseksi paikalliskulttuurin, ympäristönsuojelun ja maisemanhoidon sekä matkailun aloilla
  • olla toimialueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä sekä
  • syventää asukkaiden kotiseututuntemusta ja paikallishenkeä sekä pyrkiä kaikin tavoin lisäämän heidän kiintymystään kotiseutuun.

Seura toimii alueella, joka rajoittuu etelässä Tapanilankaareen, pohjoisessa Vantaan rajaan, idässä junarataan ja lännessä Suutarilan teollisuusalueeseen. Seuran tavoitteena on kaupunkikuvallisesti mielenkiintoinen, hyvin hoidettu, turvallinen ja monipuoliset palvelut tarjoava Tapulikaupunki. Seura toimii maauimalan saamiseksi Tapulin urheilupuistoon sekä asukastilan saamiseksi Tapulikaupunkiin.

Tapulikaupunki – Seuran varsinaiseksi jäseneksi pääsee jokainen seuran tarkoitusperät ja säännöt hyväksyvä ja jäsenmaksun maksava henkilö, jonka seuran johtokunta jäseneksi hyväksyy.

Seuran 2024 toiminnan painopisteenä on Tapulikaupungin kaupunkikuvan vaaliminen, palveluiden turvaaminen sekä kaupunginosan yleiseen siisteyteen ja kulkuväylien turvallisuuteen ja toimivuuteen vaikuttaminen. Lisäksi seura tuo asukkaita yhteen yksinäisyyden tunteen vähentämiseksi. Lue lisää seuraavasta linkistä:   Tapulikaupunki-Seuran toimintasuunnitelma 2024   

Osoita tämän sivuston ylälaidassa olevaa ”Tapulikaupunki-Seura” sanaa ja löydät alasvetovalikon.

Kuuntele Tapulikaupunkia esittelevä Helsinki -kanavalta löytyvä video seuraavasta linkistä: Vihreää Helsinki

Kuva: Tapuli tutuksi -kävelyllä 21.9.2013 ihailtiin ”mummokuusta”, joka kasvoi Sikalanmetsässä päiväkoti Mintun ja Tapulikaupungintien välissä. Tälle paikalle rakennettiin kerrostalo asukkaiden vastustuksesta huolimatta (Katriina Alestalo)

Tapulikaupunki-Seura ry.

Johtokunta 2024

Katriina Alestalo, puheenjohtaja
katiales(at)welho.com
puh. 09 386 6104

Riitta Tirkkonen, varapuheenjohtaja
riittah.tirkkonen(at)welho.com
 
Ritva Hytönen, sihteeri
ritva.hytonen12(at)gmail.com
 
Petri Syrjänen, rahastonhoitaja
petri.syrjanen(at)welho.com
 
Terttu Heinonen
terttu.heinonen(at)kolumbus.fi
 
Satu Saarikivi
saarkivi(at)gmail.com
 
Kirsti Valento-Laine
puh. 0400 684 200
 

 

 

 

Yhdistyksen toimintakertomus 2013

Tässä on yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2013.

Yhdistyksen kannanotto

Tämä on yhdistyksen kannanotto.

Lausunnot

pdf

Tältä sivulta löydät Tapulikaupunki – Seuran antamat lausunnot.

Soidintie 3 OAS-mielipide Tapulikaupunki-Seura ry. 2024

Puistolan asemanseudun monitoimitalot -asemakaavamuistutus 2024

Tapulikaupungin ja Puistolan asemanseudun suunnitteluperiaatteet -lausunto 2022

Liite Tapulikaupungin suunnitteluperiaatteet -virheitä ja puutteita 2022

Hiihtäminen Tapulikaupungissa -aloite 2022

Mielipide Puistolan, Raidepolun ja Simakujan alueet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 2021

Mielipide Maatullinkoulun ja Suuntimopuiston asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan 2021

Autolla ajon estäminen kevyenliikenteen väylällä Tapulikaupungissa 2020

Liite: Palovartijanpolku-Tapulikaupungintie risteys 6.5.2018

Ojat ja hiihtäminen Tapulikaupungissa 2020

Liite: Tapulin liikuntapuiston pelto 13.2.2011

Muistutus Kämnerintien asemakaavamuutoksesta 19.8.2020

Liite muistutukseen 19.8.2020: Kämnerintie 8 piha

Liite muistutukseen 19.8.2020: Kämnerintie itään

Kirje kaupungille Tapulikaupungin päiväkotien ja koulujen sijoittelusta 18.6.2020

Liite Tapulin leikkipuiston puistosuunnitelmakommentteihin, Maatullin koulun parkkipaikka asemakaavassa

Tapulin leikkipuiston puistosuuunnitelmakommentit 2020

Kannanotto Maatullin koulun puolesta 2019

Mielipide Kämnerintien asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 2018

Sikalanmetsä -aloite 2017

Tapulin_leikkipuistoluonnoksen_kommentit_2016.pdf

Kiertoliittymäaloite_syksy2016.pdf

Yleiskaavamuistutus_2016_.pdf

Yleiskaava-lausunto_2015.pdf

Päitsitien_katusuunnitelmamuistutus_2016.pdf

Liite_Tapulin_täydennysrakentaminen.pdf

Tapulikaupunki-Seuran_maakuntakaava-mielipide_19.2.2015.pdf

World_Monuments_Fund_-lausunto_Malmin_lentokentästä__2.2.2015.pdf

Puisto- ja katusuunnitelmapalaute 201361.08 KB

docxTapulikaupunki-Seuran idea kaupungin Demokratia -pilotille12.79 KB

docxTapulikaupunkiseuran mielipide Hatuntekijänkuja 11 asemakaavamuutokseen14.61 KB

pdfMaauimala Tapuliin-aloite 201160.41 KB

docHatuntekijänkuja 11 asemakaavan muutokseen annettu lausunto25 KB

docTapulikaupunki-Seuran muistutus Tapulikaupungintien eteläpuoleisesta ja Maatullin alakoulun ympäristöstä 201029.5 KB

pdfLausunto Tapulikaupungintien eteläpuoleisesta ja Maatullin alakoulun ympäristöstä 2010.70.9 KB

docKirje radanvarren näkymän siistimiseksi 200938.5 KB

docLausunto Tapulikaupungintien eteläpuoli ja Maatullin ala-asteen ympäristö 200951 KB

docKirje Ratahallintokeskukselle 200826.5 KB

pdfKírje Helsingin Kaupungin Rakennusvirastolle 200864.14 KB

docLausunto Henrik Forsiuksen tien kaavaan 200849 KB

docMielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa helmikuussa 200827 KB

docLausunto Puistolan aseman konsulttiselvitykseen 200753 KB

docLausunto Suutarilan aluesuunnitelmaan 200743 KB

docPippurin kaavaluonnoslausunto 200739.5 KB

docMaanvaihtolausunto 200622.5 KB

Tennishallin_kaavamuutoslausunto_1_2006.pdf

Tennishallin_kaavamuutoslausunto_2._2006.pdf

docTapulin kaavamuutoslausunto 200649.5 KB

docLähiöprojekti -lausunto 200430 KB

docSuutarilan teollisuusalueen lausunto 200417.5 KB

docViheraluesuunnitelman kommentit 29.1.2004100 KB