Kevättalvella Helsingissä ja Vantaalla voi harjoitella biisien tekemistä ohjaajien opastuksella. Laulujen tekeminen tapahtuu biisihautomoissa, joita järjestetään erilaisissa julkisissa tiloissa kuten nuorisotaloilla, kirjastoissa ja pubeissa. Biisillä voi osallistua myös kilpailuun.
Humanistisen ammattikorkeakoulun Lähellä Lähiöissä -hanke haluaa tuoda lähiöiden kaikki sävyt esille. Kukapa osaisi parhaiten lähiöstä kertoa, kuin alueen tunteva, vaikkapa sen asukas. Helsingin ja Vantaan lähiöissä järjestetään pitkin kevättalvea Biisihautomoita, joissa Vantaan Sanataidekoulun osaajat ohjaavat oman biisin ideoimiseen ja rakentamiseen. Hautomoita järjestetään erilaisissa julkisissa olohuoneissa kuten nuorisotaloilla, pubeissa ja kirjastoissa, jotta lähiöiden asukkaiden olisi niihin helppo tulla.
Ilman hautomossa käymistäkin voi osallistua omalla lähiöbiisillä kilpailuun. Genre on vapaa. Voittajakappaleen valitsevat tietenkin kovan luokan ammattilaiset: Mira Luoti, Mikko Sarjanen, Maarit Hurmerinta ja Anja Erämaja. Voittajaksi valittu saa muun muassa sävellyksen sanoitukselleen ja muita palkintoja.
Vaikka Biisihautomoita järjestetään vain pääkaupunkiseudulla, on Lähiöbiisi-kilpailu avoinna koko maassa. Biisihautomoita on Kontulassa, Tapulikaupungissa, Hakunilassa ja Koivukylässä. Katso tarkemmat ajat ja paikat, sekä Lähiöbiisi-kilpailun säännöt osoitteesta
http://lahella-lahiossa.humak.fi/helsinki-ja-vantaa/
Pysy mukana klikkaamalla itsesi Biisihautomon Facebookiin ja Instagramiin.
Lähellä Lähiössä -hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön tukema.