19. Tapulin seurakuntakoti

492
Tapulin srk alttari 2012

Punatiilinen rakennus, jonka suunnitteli Erkko Virkkunen, valmistui ja vihittiin käyttöön 1978. Rakennus  peruskorjattiin 2003. Malmin seurakuntaan kuuluva seurakuntakoti valmistui samaan aikaan Tapulikaupungin kerrostalojen kanssa. Salissa on istumapaikkoja 50 ja pienempään saliin yhdistettynä 70. Tilat ovat muunneltavuutensa ansiosta hyvin toimivat. Alttariseinällä on Kaija Pohjolan tekstiilitaideteos Seitsemän jokea, joka kuvaa Pyhän hengen seitsemää lahjaa: viisaus, ymmärrys, taito, toivo, voima, tieto eli totuuden tunteminen, Herran pelko sekä hurskaus.

Varhaiset fastböleläiset kuuluivat vuosisatojen ajan Helsingin pitäjän seurakuntaan. Suuren alueliitoksen 1946 jälkeen emäseurakunnasta lohkaistiin vuonna 1953 Malmin seurakunta, joka on nykyään jäsenmäärältään Helsingin suurin ja Suomen toiseksi suurin, vaikka sen asukkaista vain 66 % kuuluu kirkkoon.

Samassa rakennuksessa toimii myös suosittu pitopalvelu ja kahvila Pilke, joka toimittaa tuotteitaan presidentinlinnaankin. Viereinen puisto peruskorjattiin 2014.