Kortteli Tapulikaupungintien ja junaradan välissä oli pitkään rakentamatta. Alkujaan sinne oli osoitettu paikka mm. hotellille. Korttelin rakentaminen ei kuitenkaan käynnistynyt edes 1980 -luvun nousukaudella, joten alue kasvoi pensaikkoa vielä 20 vuotta Tapulikaupungin perustamisen jälkeen.
Asemakaavaa ryhdyttiin muuttamaan 1990 -luvulla asuntorakentamisen hyväksi. Pysäköinti sijoitettiin osaksi maanalaiseen parkkihalliin, joka oli ensimmäinen laatuaan Tapulikaupungissa. Osa paikoista on osoitettu liityntäpysäköintiin. Kortteliin tuli nuorisoasuntoja, vuokra-asuntoja, asumisoikeusasuntoja sekä omistusasuntoja. Katutason kaksi liikehuoneistoa – ravintola ja kampaamo – ovat olleet käytössä keskeytyksettä talojen valmistumisesta lähtien.
Tietolaatikko 5.1: Vuorovaikutteinen suunnittelu