Kun suuri maaltapako alkoi 1960-luvulla, rakennusteollisuus oli juuri sopivasti oppinut tuottamaan betonielementtejä liukuhihnalla. Ideologiana oli rakentaa nopeasti vuokra-asuntoja, jotka voitaisiin vaikka purkaa, kun ihmiset vaurastuvat ja muuttavat omistusasuntoihin. Uudessa uljaassa ”lähiössä” olisivat lähellä niin palvelut, naapurit kuin koskematon luonto.
Edes maan suurin kaupunki Helsinki ei ollut valmistautunut näin nopeaan kasvuun. Aluerakentaminen ratkaisi yhtälön: maanhankinta, suunnittelu, rakentaminen ja asuntosäästäminen niputettiin yhteen kuntien päätöksenteon ohi. Valtion ohjauksessa haettiin asuntotuotantoon tehokkuutta. Myös arkkitehtuurissa arvot olivat vastakkaiset 1950-luvun suunnittelulle. Nosturiradan ekonomia määräsi korttelien muodon.
Muutto uusiin kerrostaloihin merkitsi monelle huomattavaa asumistason nousua. Juokseva vesi, nykyaikainen keittiö ja sisävessa tulivat nyt koko kansan saataville. Aluksi ihmiset olivatkin tyytyväisiä, mutta pian alkoivat ongelmat. Esikaupunkielämä ei sopinut kaikille, eikä betoni kestänyt ikuisesti, hyvä jos kymmenen vuotta.
Aluerakentamisen kulta-aikaa oli 1960–70-luvun vaihde. Sen jälkeen rakentaminen on painottunut pienempiin hankkeisiin. Vanhat lähiöt on korjattu 1990-luvulta alkaen mittavissa lähiöprojekteissa. Suomessa on kaikkiaan noin 300 lähiötä, joissa asuu miljoona ihmistä. Ensimmäinen lähiöissä syntynyt sukupolvi on aikuistuttuaan jopa alkanut hakeutua takaisin kotiseudulleen.
Kun suuri maaltapako alkoi 1960-luvulla, rakennusteollisuus oli juuri sopivasti oppinut tuottamaan betonielementtejä liukuhihnalla. Ideologiana oli rakentaa nopeasti vuokra-asuntoja, jotka voitaisiin vaikka purkaa, kun ihmiset vaurastuvat ja muuttavat omistusasuntoihin. Uudessa uljaassa ”lähiössä” olisivat lähellä niin palvelut, naapurit kuin koskematon luonto.
Edes maan suurin kaupunki Helsinki ei ollut valmistautunut näin nopeaan kasvuun. Aluerakentaminen ratkaisi yhtälön: maanhankinta, suunnittelu, rakentaminen ja asuntosäästäminen niputettiin yhteen kuntien päätöksenteon ohi. Valtion ohjauksessa haettiin asuntotuotantoon tehokkuutta. Myös arkkitehtuurissa arvot olivat vastakkaiset 1950-luvun suunnittelulle. Nosturiradan ekonomia määräsi korttelien muodon.
Muutto uusiin kerrostaloihin merkitsi monelle huomattavaa asumistason nousua. Juokseva vesi, nykyaikainen keittiö ja sisävessa tulivat nyt koko kansan saataville. Aluksi ihmiset olivatkin tyytyväisiä, mutta pian alkoivat ongelmat. Esikaupunkielämä ei sopinut kaikille, eikä betoni kestänyt ikuisesti, hyvä jos kymmenen vuotta.
Aluerakentamisen kulta-aikaa oli 1960–70-luvun vaihde. Sen jälkeen rakentaminen on painottunut pienempiin hankkeisiin. Vanhat lähiöt on korjattu 1990-luvulta alkaen mittavissa lähiöprojekteissa. Suomessa on kaikkiaan noin 300 lähiötä, joissa asuu miljoona ihmistä. Ensimmäinen lähiöissä syntynyt sukupolvi on aikuistuttuaan jopa alkanut hakeutua takaisin kotiseudulleen.
