Kevät 1957, ylioppilaskirjoitusten aika ja seuraavana päivänä pelkäämäni suomenkielen ainekirjoitus. Asuin kotona vanhan Puistolan puolella ja läksin rentouttavalle kävelylle radan varteen. Kuulaassa toukokuun illassa siinsi taivasta vasten kaukana laajan peltoaukean takana Helsingin pitäjän Pyhän Laurin kirkon terävä katonharja.
Tuolle pellolle alettiin 1970-luvulla rakentaa kerrostaloja. Vanhassa Puistolassa ei niitä ollut, ja olin joutunut ostamaan ensimmäisen asuntoni Tikkurilasta. Virkaura oli lähtenyt käyntiin Helsingin kaupungilla, ja syksyllä 1979 tuli hakuun kiinnostava uusi työ. Siihen aikaan kaupungin virassa olevan oli vuosittain anottava lupa asua Helsingin ulkopuolella. Nyt päätin, että ainakaan Vantaalla asuminen ei saisi olla esteenä valinnalleni tuohon virkaan. Pikaneuvottelu Puistolassa edelleen asuvien vanhempieni kanssa, puhelu Palkki-Yhtymään, josta kerrottiin, että yksi myymätön kaksio löytyisi Tapulikaupungista. Käytiin sitä katsomassa ja sitten toimeksi. Lokakuisen tehoviikon aikana möin tiistaina Tikkurilan asunnon, ostin torstaina Tapulikaupungin asunnon ja muuttokuorman myötä lauantaina minusta tuli tapulilainen.
Alkuvuodet olivat rakentamisen ja tyhjien tonttien täyttymisen aikaa. Iltasanomien yritys huonontaa Tapulin mainetta samaan sävyyn kuin aikoinaan erään toisen koillisen asumalähiön nosti asukkaiden taholta kiivaan vastalauseen: ”Mikä oikeus iltapäivälehdillä on mustamaalata ihmisten kotiseutua”. Negatiivinen kirjoittelu taisi laantua siihen.
Tapulissa asumisen hyviä puolia arvostaa vuosi vuodelta yhä enemmän. Kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä. Kirjastoon voi mennä vaikka tietokoneineen tekemään tyhmiä kysymyksiä ja saamaan viisaita vastauksia,sen muusta palvelutarjonnasta puhumattakaan. Terveysasema laboratorioineen, apteekki, ruokakaupat, bussiyhteydet keskustaan, junayhteys myös lentokentälle ja Tikkurilaan useiden pikajunien pysähtymispaikalle. Aktiivinen kotiseutuyhdistys, seurakunnan tilaisuuksia, nuorison ja eläkeläisten kerhoja, kuntosaleja, kampaamoja ja pizzerioita. Nyt myös oikea kahvila. Ulkoilemaan ja hiihtämään pääsee Puustellin metsään ja jos veden äärelle kaipaa, Keravanjoen rannat ovat kohtuuetäisyydellä. Eivät ole kaukana Kalkkikallionkaan keväiset sinivuokkorunsaudet ja hyvin hoidetut ulkoilureitit.
Liikuntakyvyn huonouden aikana ilmeni uusi ilonaihe: täällä asuu ja toimii ihania ihmisiä. Kotihoitoyksikön tiimistä tuli hoitajia ja toimitettiin apuvälineitä, pitopalvelu toi lounasta kotiin, arvokas naapuriapu ja yhdistysystävien avuntarjoukset antoivat turvallisen olon. Rollaattorilla liikkuessa ovet aukenivat joka paikkaan niin ystävällisten nuorten kuin varttuneempienkin toimesta, ja rollaattorikansa vaihtoi tervehdyksiä raitilla kuljettaessa.
Vanhempani muuttivat loppuvuosikseen Puistolasta maalaiskirkonkylään ja sisaruksetkin tahoilleen. Minä jäin ja pysyin. Mihin tästä nyt osaisi lähteä. Toivottavasti saan asua elämäni loppuun asti täällä koti-Tapulissa.
Kuva: Terttu Heinonen serkkunsa Riitta Romun maalauksessa 1979
