Vanhan päiväkoti Mintun pihavälineet poistettiin

99
Päiväkoti Mintun pihavälineiden purku 10.5.2022, Palovartijanpolku, Tapulikaupunki, Helsinki Kuva: Petri Syrjänen

Palovartijanpolun varrella tyhjillään oleva päiväkoti Mintun rakennus on ollut ilkivallan kohteena pitkin talvea. Päiväkoti muutti Suuntimopuistoon väliaikaisen Maatullinkoulun yhteyteen viime syksyllä. Rakennus sekä piha-alue jäivät sillensä. Asukkaat ja päivähoitoryhmät kuitenkin hyödynsivät pihaa siihen saakka, kunnes kaksi pääporttia teljettiin. Porttien sulkeminen ei kuitenkaan estänyt nokkelia henkilöitä pääsemästä alueelle. Rakennuksen ilkivallasta onkin tehty kaupungille useita ilmoituksia.

Viimeisimpänä kaupungille ehdotettiin porttien avaamista, jotta asukkaat voisivat hyödyntää pihaa. Samalla sosiaalinen kontrolli alueella olisi lisääntynyt.

Asia sai tänään kuitenkin surullisen päätöksen, kun päiväkodista vastaava isännöitsijä oli tilannut Staralta pihan leikkivälineiden purkutyön. Isännöitsijältä kysyttiin, miksi piha tuhottiin sen sijaan, että alueen lapsiperheet ja muut asukkaat olisivat voineet nauttia siitä. Perusteluksi hän esitti vastuukysymykset.

Piha on ollut koskemattomana tähän saakka – muun muassa keinut olivat paikoillaan koko talven. Kun pihaa toivottiin asukkaiden käyttöön, leikkivälineet poistettiin. Keinut, kiipeilyteline ja vankka riippukeinu olivat niin lujasti kiinni, että huoltohenkilöt ja puskutraktori tekivät kauan töitä niiden irrottamiseksi. Leikkivälineet eivät olleet purkukuntoisia.

Isännöitsijän mukaan päiväkotirakennus tullaan purkamaan seuraavaksi.

Mintun tontti on ns. Y-tontti eli kaavoitettu yleiseen käyttöön. Aluearkkitehti on Uutta Koillis-Helsinkiä tilaisuudessa kysyttäessä sanonut, että tontti pysyy päiväkotikäytössä, kts. Koillis-Helsingin Lähitietolehti https://digilehdet.sanomapaino.fi/3a6884fd-c28b-4511-b5da-c7077bfb4c9c/2 . Se onkin järkevää, sillä toista niin hyvää päiväkotitonttia Tapulissa ei ole. Tontti on saavutettavissa eri tavoin, sillä sinne johtaa ihan oikea tie. Vierellä on runsaasti pysäköintitilaa saattoliikenteelle ja mikä parasta, tontilla on vielä jäljellä metsää. Ympäristö on lapsille jo sellaisenaan mitä parhain. Tapulikaupunki-Seura pitää asiassa tiiviisti yhteyttä eri tahoihin.

Katriina Alestalo

Puheenjohtaja

Tapulikaupunki-Seura ry.