Vartiokylä, kaupunginosa nro. 45
Merellinen kaupunginosa Itä-Helsingissä viikinkien Idäntien ja Kauppakeskuksen äärellä.
Vartiokylä, merellinen kaupunginosa Vartiokylän lahden tuntumassa, sijaitsee Itäväylän ja metroradan varrella n.10 km itään Helsingin keskustasta. Asukkaita on noin 21 000 (v. 2002). Vartiokylä on monimuotoinen kaupunginosa, josta löytyy tiivistä kaupunkirakentamista kauppakeskuksineen, vihreitä pientaloalueita sekä pienteollisuusalue. Vartiokylänlahden ranta-alueet, lukuisat ulkoilutiet ja -reitit tarjoavat hyvät virkistymismahdollisuudet sekä kesällä että talvella.

Alueen osa-alueita (kyliä) ovat:
Itäkeskus, kauppakeskus ja kerrostaloalue, asukkaita. n. 5100.
Asuinalueen rakentaminen aloitettiin 1970-luvulla. Kauppakeskus avattiin 1984.
Marjaniemi, 2000 asukkaan pientaloalue meren tuntumassa, rakentaminen aloitettu 1920-luvulla.
Puotila,(ruots. Botby gård) on Helsingin 45. kaupunginosaan eli Vartiokylään kuuluva osa-alue Itä-Helsingissä. Kerrostaloalue Vartiokylänlahden rannalla, asukkaita n. 4300, rakentaminen aloitettu 1960-luvun alussa. Ensimmäinen kerrostalolähiö Vartiokylässä.
Puotinharju, kerrostaloalue Itäkeskuksen kupeessa,
asukkaita n. 3800, rakentaminen aloitettu 1960-luvulla.
Roihupellon teollisuusalue, pienteollisuusalue, asukkaita 28
Alueen rakentaminen aloitettiin 1970-luvulla.
Vartioharju, 6000 asukkaan pientaloalue Vartiokylänlahden läheisyydessä, rakentaminen aloitettiin 1930-luvulla.
Vartiokylänlahden ranta-alueet on tunnettu ihmisten asuinsijoina Viikinkiajoista lähtien. Vartiokylä on saanut nimensä Vartioharjun Linnavuorella sijainneen muinaislinnan mukaan. Suurin osa alueista on kuulunut Puotilan kartanoon, jonka kantatila tunnetaan jo 1500-luvulta.
Näin pääset Vartiokylään
Vartiokylään pääsee Helsingin keskustan suunnasta autolla Itäväylää pitkin tai metrolla. Itäväylä kulkee kaupunginosan halki, jatkuen Porvoon suuntaan. Kehätie I päättyy Puotilaan ja jatkaa Vuotienä Vuosaareen. Metro haarautuu Itäkeskuksessa Mellunkylään ja Vuosaareen. Asemat sijaitsevat Itäkeskuksessa ja Puotilassa.
Itäkeskuksen metroasemalta on paikallisbussiyhteydet kaikkiin ”kyliin”
Nähtävyyksiä
Muinaislinnan jäänteet Vartioharjun Linnavuorella, viikinkien Idäntien varrella, on Helsingin huomattavin muinaismuisto. Linna on ajoitettu varhaiseen keskiaikaan 1200 – 1300-luvuille.
Puotilan kartano rakennuksineen ja puistoineen. Päärakennus on valmistunut 1700/1800-luvun taitteessa. Kartano toimii nykyisin ravintolana.
Puotilan kappeli, kartanon entinen viljamakasiini.
Kauppakeskus Itäkeskus.
Vartiokylänlahden ympäristössä kiertelevällä 13 km:n pituisella luonto- ja kulttuuripolulla voit tutustua lahden ympäristöön. Luonnoltaan lahden ympäristö sisältää poikkeuksellisen monimuotoisia alueita ja on ympäristöineen Helsingin seudun merkittävimpiä luontokohteita. Polku kiertää kolmen kaupunginosan (Vartiokylä, Vuosaari, Mellunmäki) alueilla. Polun varrella sijaitsevat mm. Puotilan ja Rastilan kartanot, Nissaksen talonpoikaistila sekä Vartiokylän Linnavuori. Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry on laatinut 20-sivuisen Lahtipolku-nimisen opaskirjasen opaskarttoineen ja luontokuvineen Vartiokylänlahden ympäristöstä . Sitä on korvauksetta saatavissa esim. Vuotalosta, Rastilan kartanosta, STOA:sta sekä Puotila-Seuralta Varjagi-Festivaaleilla. Lue lisää HELSY:n kotisivuilta www.sll.fi/helsy
Puotilan ja Vartiokylän pienvenesatamat
Puotilan uimaranta
Karttoja
Helsingin kaupungin karttoja
Helsingin ja pääkaupunkiseudun opaskartta
Tilastoja