Puotilan Kartano – Iloa, elämää, ruokaa ja musiikkia luonnon helmassa

Puotilan kartano on yksi itäisen Helsingin ehdottomista keitaista. Herkullisen ruuan lisäksi kartano tarjoaa kävijälleen viehättävän elämyksen luonnon helmassa. Kartanon kauniiden maisemien lisäksi lähistöltä löytyy myös Puotilan kappeli, uimaranta sekä Juorumäen viljelypalstat. Jos et vielä ole käynyt tutustumassa tähän ainutlaatuiseen idylliin, kannattaa se ehdottomasti lisätä tämän kesän matkailutärppien listalle kotimaassa.

Puotilan Kartanon ravintola- ja tapahtumatoimintaa pyörittää tällä hetkellä aurinkoinen pariskunta Tanja Löppönen ja Aki Arjola. Tanja työskenteli useamman vuoden ajan Botta -ravintoloiden toimitusjohtajana. Hän oli tuona aikana seurannut vanhojen tuttaviensa ja aikoinaan myös rakkaiden kilpailijoidensa Peter ja Camilla Walchin matkaa. Lopetettuaan toimitusjohtajana, Tanja pohti, mitä seuraavaksi. ”Kummastelin, mistä Peter on tuollaisen kartanon löytänyt? Olen aikoinaan työskennellyt kuusi vuotta Punkaharjun Valtionhotelilla ja vanhat kohteet ovat aina kiinnostaneet minua” Lopulta hän päätyi konsultoimaan Share Cateringille kartanon ravintolatoimintaa. Jo tässä vaiheessa tuli selväksi, että kehittämisen sijaan toinen mahdollisuus olisi etsiä kartanon toiminnalle uusi jatkaja. Tanja ja Aki menivät kartanolle lounaalle ja päätös syntyi hyvin nopeasti. ”Aki sanoi, tottakai me ostetaan tämä, sillä tämähän on aivan meidän näköisemme paikka” Tanja kertoo.

Vuoden 2020 alussa Tanja ja Aki aloittivat virallisesti Puotilan Kartanolla yrittäjinä. Vain muutaman kuukauden kuluttua alkoi täysin toisenlainen maailmanmeno, koska covid-19 alkoi vaikuttamaan myös Suomessa. ”Kukaan ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että meidän tulee varautua johonkin tällaiseen.” Tanja toteaa. ”Se, mitä yrittäjinä olemme oppineet on, että osaamme tehdä sopimukset eri tavalla ja ottaa huomioon outojakin asioita. Olemme myös oppineet, että mikään ei ole varmaa. On aina riski olla yrittäjä, mutta tämä aika on ollut kohtuuton taakka joillekin aloille, erityisesti ravintola- ja kulttuurialoille. Toki on paljon muitakin palvelualoja sekä kivijalkaliikkeitä, joihin tämä kaikki on vaikuttanut. Jotenkin luulin, että täällä vallitsisi tasa-arvoisempi meininki. Emme halua katkeroitua, mutta mikäli jollain muulla alalla olisi työn tekeminen kielletty, olisivat hekin varmasti valittaneet asiasta.” Tanja sanoo.

”Hyviäkin asioita on tämän myötä tullut. On jouduttu pohtimaan asioita uudella tavalla. Yrityksien tulee olla näppärämpiä ja valmiita tekemään muutoksia nopeasti. Enää ei tarvitse pohtia kaikkea niin kauaskantoisesti vaan tehdään asioita tilanteen mukaan. Tämä tilanne on opettanut meille paljon sopeutuvaisuutta.”

Arkipäivisin kartanolla tarjotaan lounasta klo 11-14.30 ja sunnuntaisin sunnuntailounasta klo 12-16. Suuren suosion ovat saavuttaneet kartanon piharakennuksen Pub Svenkan burgerit. Pub Svenkka tarjoaakin helppoa pientä syötävää ja herkkuja kahvin kera. Tällä hetkellä Svenkka on avoinna ke pe klo 14-19 ja la-su klo 12-19. Kartanolla seurataan koko ajan tarkasti rajoituksia ja aukioloaikoja pidennetään mahdollisuuksien mukaan. Lauantaisin ja iltaisin Puotilan Kartano on varattu yksityistilaisuuksiin. Kartanon tilat sopivat erittäin hyvin niin isompiin kuin pienempiinkin juhliin.

Kartanon kesä

Viime kesänä Puotilan Kartanolla nautittiin idyllisestä terassista ja kuunneltiin useita eri artisteja. Terassille sai ottaa 500 ihmistä, usein sää suosi ja porukkaa oli paikalla runsaasti. Tänä vuonna kaikki on vielä suuren kysymysmerkin takana, mutta pientä lupausta on jo ilmassa.

Perjantaina 18.6. lavalle kiipeää Mariska!
Juhannuksena kartano on kiinni, mutta sen jälkeen odotettavissa on musiikkia säännöllisesti joka perjantai ja lauantai.”

Meillä on käytössämme iso alue, jonka lupa nyt on voimassa toistaiseksi. Jonain vuonna, kun tämä tilanne on kokonaan ohi voimme ottaa pihalle jopa 2900 ihmistä, mikä on valtava määrä asiakaspaikkoja. Jos tämä ei toteudu vielä tänä kesänä, toivon mukaani jo ensi kesänä” Tanja toivoo ja jatkaa ”En tiedä olisiko tämä lupa tullut mahdolliseksi ilman tätä tilannetta. Viranomaiset ovat nyt joutuneet auttamaan meitä eri tavoilla ja kannustamaan ihmisiä ulkotiloissa oleskelemiseen.” Kuvassa viime kesän keikkakauden avannut Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani.

Alueen vahvuutena Tanja näkee yhteisöllisyyden. ”Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja täällä vallitsee positiivinen vire. Tietynlainen huolenpito koko alueesta tulee helposti ilmi. Monet muualta saapuvat hämmästelevät kartanon miljöötä, luontoa ja merta. Viime kesän perusteella voimme, sanoa, että asiakkaamme ovat erittäin hyvin käyttäytyviä. Uudet luvat saatiin tänä vuonna helposti. Varmasti lähimmät naapurit joutuvat kärsimään musiikistamme, mutta toimimme Helsingin kaupungin järjestyssääntöjen puitteissa ja yritämme valita esiintyjiä, jotka sopivat tähän luontoympäristöön ja ovat miellyttävää kuunneltavaa.”

Tällä hetkellä Tanja toivoo, että kaikki jatkuisi hyvällä ja positiivisella mielellä. ”Otamme mielellämme vastaan rakentavaa palautteita ja ehdotuksia. Toivomme interaktiivista kommunikointia asiakkaidemme kanssa. Osa heitetyistä ideoista myös toteutetaan ja me tiedämme, mikä on sekä järkevää että kannattavaa. Meillä on itsellämme hauska idea, joka ei välttämättä toteudu vielä ihan lähiaikoina. Ajatuksissa on pieni yleinen sauna Puotilan rantaan. Siellä jokainen voisi saunoa pientä maksua vastaan ja alueelle tulisi lisää toimintaa. Asiat menevät pikkuhiljaa eteenpäin, niistä toiset toteutuvat ja toiset eivät”

”Kehitämme kartanon toimintaa vähitellen ja toivomme, että hiljalleen kaikki tietävät, mikä on Puotilan Kartano. Olemme Akin kanssa jo sen ikäisiä ettei meillä ole enää kiire seuraavaan projektiin, joten voimme kehittää tätä pitkällä aikajänteellä.” Tanja toteaa.

Yrittäjäpariskunnan kokemuksen mukaan asiakkaat haluavat tukea paikallisia yrittäjiä ja he haluavatkin kiittää kaikkia asiakkaita ”Meillä on hyvä fiilis, haluamme itse olla paljon paikalla ja katsoa, miten kaikki sujuu. Meitä voi rohkeasti tulla nykäisemään hihasta ja kertomaan omia ehdotuksiaan” Tanja muistuttaa.

Herkkuja ja huveja

Puotilan Kartano on luonut myös oman tuotemerkkinsä. Tuotteista varmasti tunnetuin on Puotilan Kartanon Herkku granola. Granola valmistetaan kartanolla itse alusta loppuun asti.

Kartanon hunaja tehdään kartanon tontilla. ”llkka hoitaa mehiläiset ja tekee hunajan. Hunaja tulee meille myyntiin ja ostamme yleensä melkein kaiken. Hunaja myydään Puotilan Kartanon tuotenimellä, mutta tuottajalle jää 100% tuotosta eli me emme ota välistä mitään” Tanja kertoo. Kartanon vadelmatuotteet tulevat Asikkalasta Vilppulan tilalta ja kuohujuoma tulee Werlan Kuohulta. ”Meillä on hyviä tuotteita ja yhteistyökumppaneita. Tuotevalikoimamme ei ole vielä laaja, mutta yritämme laajentaa sitä hiljalleen.”

”Akilla on vahva tausta lähituottajien kanssa toimimisesta ja Kartanon Herkku granola saatiin helposti myyntiin K-kauppoihin. Se ei ole kovin tuottavaa, mutta tuote on laadukas ja samalla hyvä markkinointilisä. Se on kiva muistutus siitä, että ollaan olemassa” Tanja sanoo iloisesti.

Pub Svenkan terassilla järjestään erittäin suosittu pubivisa. Pubivisa alkaa jälleen ensi keskiviikkona 9.6. klo 17.00 ja jatkuu joka keskiviikko (ei 23.6.) samaan aikaan. Pubivisa pyritään pitämään aina mahdollisuuksien mukaan ulkosalla ja viime vuonna urheat visailijat istuivat ulkosalla aina marraskuuhun asti.

Tänä kesänä kartanon mailla on myös pieni kanatarha, jonka asukit ilahduttavat lapsia ja aikuisia. ”Kanat ovat saaneet valtavan hienon vastaanoton. 99% mielestä kanat ovat positiivinen asia ja 1% on huolestunut kanojen hyvinvoinnista. Kaikki on kuitenkin mietitty tarkkaan ja olemme saaneet ohjeet kanalasta, josta kanat ovat meille tulleet. Idea kanalasta tuli lähellä asuvalta Ainolta, joka on myös ottanut vastuukseen hoitaa kanoja. Kesäkuun alusta kanoja voidaan nähdä tepastelemassa vapaasti kartanon pihalla.

Alueella tehdään paljon yhteistyötä ja rakennetaan yhteisöllisyyttä. Alueella toimii myös Puotilan kesäteatteri, jonka esityksistä on saatu nauttia kartanon pihamaalla jo vuodesta 2014 alkaen. Tänä vuonna nähdään ensimmäistä kertaa aikuisille suunnattua kesäteatteria, Näytökset alkavat 11.6.2021. Lasten kesäteatteria sen sijaan esitetään tänä vuonna heinäkuun alusta elokuun puoliväliin.

Puotilan Kartano on viihtyisä ja kaunis miljöö, josta löytyy jotakin kaikille!

Puotilan Kartano, Puotilantie 7 00910 Helsinki
www.puotilankartano.fi
https://www.facebook.com/PuotilanKartano
https://www.instagram.com/puotilankartano/?hl=fi

Puotilan Kartanon Kiinteistöt omistaa Koy Puotilan Kulttuurikartano, joka osti rakennukset kaupungilta 2013. Puotilan Kartano avautui ravintola- ja tapahtumatoiminnalle syksyllä 2014 mittavan saaneerauksen jälkeen. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten kunnostuksesta vastasi Wareco Oy.

Haastattelu: Marianne Ruusunen
Kuvat: Puotilan Kartano ja Marianne Ruusunen