Itä-Helsingin rocksuuruus Pyhä Yrjänä julkaisee uuden pitkäsoiton 21.7.2023.
Etunojaa-albumin nimibiisi kunnioittaa muusikko ja tuottajaguru Pave Maijasen muistoa. Pave oli tuottamassa Pyhä Yrjänän debyyttiä vuonna 1994. Etunojaa-biisissä kaikuu muistoja noilta ajoilta.
Pyhä Yrjänä täyttää ensi vuonna kolmekymmentä vuotta. Pasi ”Pastori” Kylliäinen, Ilkka ”IT” Tanska, Juha ”Juha Lind” Lind ja jo edesmennyt Ykä perustivat bändin vuonna 1994, koska ”pitihän nyt bändi siihen aikaan olla”.
Myöhemmin, kuitenkin jo 1990-luvulla mukaan otettiin koskettimiin Koivusen Kimmo ja vielä viimeisimpänä pari vuotta sitten kitaraan iskeytyi Vesa Anttila.

Viime vuosituhannen lopun autotallibändeistä suurin osa lopetti muutaman viikon soittamisen jälkeen, mutta Pyhä Yrjänä ei ole Pastorin sanojen mukaan vielä ymmärtänyt lopettaa.
Tapasimme bändin primusmoottorin, Pastori Kylliäisen hämyisessä kesäillassa Puotilan Kartanolla.Pastori kertoo, että albumin tekeminen aloitettiin sen nimibiisistä.
-Juhan kanssa ajateltiin, että tehdään biisi Paven kunniaksi, kertoo Pastori.
-Debyyttilevymme sessioissa soiton ollessa löysää, Pave hermostui ja hoki että etunojaa jätkät, etunojaa. Se tarkoitti sitä, että piti skarpata ja vetää tiukemmin ja paremmin. Se on sitä etunojaa. Sitä oppia voi käyttää elämässä muutenkin. Yrittää vetää tiukemmin ja paremmin.
Biisit tulevat unessa
-Mulla oli ideoita biiseiksi ja Etunoja oli niistä ensimmäinen. Suurin osa kappaleista tuli mieleeni unissa. Biisit syntyvät yleensä nykyään öisin. Jos alitajuntainen sointi vaikuttaa pätevältä, pitää yöllä raahautua veskiin hyräilemään biisi narulle. Joskus nousen viideltä aamulla ja kapuan treenikselle soittamaan idean muistiin. Se on elämäntapa, se on hauskaa. Sitten mennään bändin kanssa sovittamaan. Rakenne on yleensä jo unessa selkeä, samoin kuin melodia, sanat pitää keksiä myöhemmin.
Pastori on ollut perinteisesti ulkomaisen musiikin fani. Kirjoittaminen englanniksi olisikin rennompaa. Suomeksi kirjoittaminen on kuitenkin mielenkiintoisempaa ja onnistuneet sanat kruunaavat hyvän biisin.
-Pitää olla ideaa, ettei tartte hävetä. Taidetta ei tarvitse ymmärtää, siitä voi vaan tykätä. Sanojen merkitystä ei voi koskaan vähätellä, niiden on oltava hyvät.
Elämäntapa
-Pyhä Yrjänä ja musiikki yleensä on elämäntapa, kertoo Pastori.
-Harrastus on ehkä turhan laimea sana mulle. Bändihommissa ihmissuhteet ja toveruus on iso osa sitä touhua. Kun olimme kesäkuussa jokavuotisella keikkareissulla Ahvenanmaalla soittamassa, sitä huomasi, ettei sellaisia kokemuksia ja fiiliksiä oikein saa rahalla ostettua. Se on jotain rock ’n’ rollin taikaa. Siksi soittamista jaksaa jatkaa. Hyvien treenien ja hyvän keikan jälkeen olo on parempi, kuin koskaan. Se on suurta henkistä pääomaa, luonnehtii Pastori.
-Samoin se hetki, kun kun biisi rupeaa hetken hiomisen jälkeen valmistumaan, on kyllä pirun hienoa. Parasta mitä housut jalassa voi tehdä. Kyllä sitä osaa arvostaa. Kaikilla meillä on perheet ja omat hommamme, kukaan ei tee tätä bändiä leipätyökseen, jatkaa Pastori.
-Ei ole itsestäänselvää, että kaikki ylipäätänsä pääsevät treeneihin tai keikalle paikalle. Mutta tämä on kestänyt, kolmekymmentä vuotta ilman taukoja, se on jo saavutus sinänsä, Pastori sanoo.
-Ja uusi levy on kyllä hyvä!
Etunojaa-levyllä vierailijoina kuullaan Niko Ahvosta ja Pave Maijasen poikaa Vihtori Maijasta. Tuottajana toimi bändin kitaristi Vesa Anttila.
-Vesa on muutenkin isossa roolissa koko tuotannossa. Vesa soitti kitaroiden lisäksi biiseihin kaikenlaista muutakin kovaa kamaa, siis kaikkea mahdollista synasta perkussioihin ja niin edelleen. Vesalla on tietty helvetisti kokemusta näistä hommista, onhan hän työskennellyt isojen bändien kanssa vuosia aina Agentsista lähtien. Vesa täyttää muuten 60 vuotta kesällä, että paljon onnea vaan Vesa!
Fanien suusta
Puotilan Kartanolla haastateltavan pöydän ovat jo ympäröineet kaksi innokasta fania Anne ja Thea. Annella on erityinen kiintymyssuhde bändin basistiin avioliiton kautta, Thealla taas on rumpalin ihmiskokoinen juliste kotona.
-Varastossa jo, mutta kuitenkin. Muisto rumpalin jääkiekkouralta.
Fanien mielestä parasta bändissä on energia – vaimon mielestä etenkin basistin energia. Pastori yhtyy kuoroon ja kertoo, että basisti onkin rockbändin tärkein soittaja.
-Ja onneksi meidän bändissä on IT, joka on todella hyvä. Vaikkakin myös Stadin jäykin basisti!
Anne ja Thea kehuvat lyriikoita, jotka ovat rehellisiä ja omakohtaisia, hauskoja, kansantajuisia, ymmärrettäviä. Mainitaanpa sana nerokaskin.
Fanit, Pastori ja kirjoittaja ovat yhtä mieltä siitä, että rakkaus oman kylän bändiin onkin yksi monelle yksi tärkeistä ihmisiä yhdistävstä tekijöistä Vartiokylän alueella.
Siis veisatkaamme Ilon apostolien sanomaa, kun kolmikymmenvuotinen taival saa vielä ennen juhlavuotta etunojaiset pre-juhlat!
Uusi albumi Etunojaa julkaistaan 21.7.2023. Uuden levyn biisejä on tulossa Kartano Rockiin kuultavaksi 29.7.2023
IG: https://www.instagram.com/pyhayrjanarock/
FB: https://www.facebook.com/pyhayrjanarock/
SPOTIFY: https://open.spotify.com/artist/1fMboBnkjgZc9nPHnSOtgx?si=A9zhWxDIRfyEsTZCso9rvg
TEKSTI: Mia Kavasto
KANNEN KUVA: Onni Lind